Starseed Tähtitaivas

Starseed Tähtitaivas

Jokainen Starseed tähtitaivas muodostuu pienistä, erikokoisista ja eri kirkkausasteilla hohtavista valopisteistä, joista pystyt erottamaan taivaan eri tähtikuviot, planeetat sekä linnunradan. Erikokoiset ja eri kirkkausasteilla loistavat tähdet luovat oikean tähtitaivaan kaltaisen kolmiulotteisen tunnelman. Menetelmä toimii kuin luonnon oma taivas. Tähdet tulevat esiin illan pimetessä ja päivällä katto näyttää täysin samalta kuin ennen maalausta.

Yöllä – Päivällä

Yöllä – Päivällä

Pimeässä hohtava tähtitaivas - Päivällä näkymätön

Titelfotos, dunkel hell, Starseed Classic 02

Tähtitaivas maalataan kattoon ja se toimii täysin ilman sähköä. Tähdet imevät itseensä valoenergiaa ympäristöstään ja pimeän tullen hiljalleen luovuttavat sitä noin kahdeksan tunnin ajan. Päivällä maalaus on täysin näkymätön, eikä vaikuta huoneen muuhun sisustukseen.

mallit

mallit

Taiteilijamme tulevat henkilökohtaisesti kotiinne, asuitpa sitten lähellä tai kaukana.

Maailmanlaajuisesti

TÄHTITAIVAASTA APUA MYÖS UNIONGELMIIN

Käytämme kolmasosan elämästämme nukkumiseen. Lääketieteellisissä tutkimuksissa on havaittu, että yli 30% ihmisistä kärsii uniongelmista. Itävaltalainen psykologian maisteri Ulrike Mandl on johtanut tieteellisiä tutkimuksia tästä aiheesta ja tullut seuraavaan johtopäätökseen: “Tähtitaivas parantaa todistetusti unen laatua. Tutkimus osoitti, että tähtitaivaan katselulla oli rauhoittava vaikutus koehenkilöihin. Lumoavan tähtitaivaan kuvioiden katselu vie huomion pois negatiivisista ajatuksista ja helpottaa nukahtamista”.

UUTISET

UUTISET

Heinz-Pruenster-Sternenhimmel-sw

Heinz Prünstner

Heinz Prünstner:  Tuotteen Keksijä

Juha Ihantola, Starseed taiteilija, Suomi

Juha Ihantola, Starseed taiteilija, Suomi

Olen aina nauttinut luonnon läheisyydestä ja rauhasta.  Nähdessäni tähtitaivas tunnelmakatot ensimmäistä kertaa päätin, että haluan oppia maalamaan niitä jakaakseni tämän elämyksen muidenkin kanssa. Olen aina arvostanut luovuutta ja käsityöläisammatteja. Starseed tunnelmakatot ovatkin antaneet minulle mahdollisuuden kokeilla oman luovuuteni rajoja. Jokainen katto on uniikki ja juuri sinun toiveidesi mukaisesti tehty.

Juha, Passbild
tähtitorni4
DSCN2434
FullSizeRender(3)

Taiteilijamme tulevat henkilökohtaisesti kotiinne, asuitpa sitten lähellä tai kaukana. Maailmanlaajuisesti!

Taiteilijamme tulevat luoksesi ja maalaavat sinulle unelmiesi tähtitaivaan, jokainen katto on uniikki ja on maalattu juuri sinun toiveidesi mukaisesti.

 

Tähtitaivas maalataan aina valmiille ja viimeistellylle kattopinnalle. Katon materiaalilla ei ole merkitystä, kunhan se on vaalea, mieluiten valkoinen. Kovin tummille pohjille ei maalaus ole toteutettavissa.

 

Tähtitaivaan toimivuuden kannalta on tärkeää huolehtia myös huoneen pimennyksestä, suosittelemmekin aina asiakkaillemme pimennysverhon asennusta maalattuun huoneeseen.

 

Saumat, urat, valaisimet tai palovaroittimet eivät normaalisti vaikuta lopputulokseen, sillä ne pystytään sisällyttämään maalaukseen. Epäselvissä tapauksissa pyydämme lähettämään valokuvan katosta etukäteen.

 

Maalatussa huoneessa voi nukkua jo samana iltana, sillä maalit ovat lähes hajuttomia, eikä maalaus vaadi erityisempiä esivalmisteluita.

Esitteet ja tietopaketti

Tältä pdf esiteeltä löydät lisää materiaalia, myös oman horoskooppitähdistösi.

Starseed Tähtitaivas 2016

Ikimuistoinen lahja – Tähtikatto lahjakortti

Nyt voit helposti tilata kauttamme ikimuistoisen lahjan, joka tuo iloa vuodesta toiseen. Tähtitaivas on täydellinen häälahja, syntymäpäivälahja, joululahja, tai mieleenpainuva yllätys omalle rakkaallesi.

Taiteilijamme tulevat luoksesi sovittuna ajankohtana ja toteuttavat sinulle toiveidesi mukaisen tähtitaivaan.

REFERENSSEJÄ

REFERENSSEJÄ

Yksityinen

Median osoittama kiinnostus tuotettamme kohtaan on avannut polun yksityisellä sektorilla. Takana on paljon iloisia asiakkaita ja edessä toivottavasti vielä enemmän.

 

Hotellit

Suomen Lapista, Leviltä ja Ylläkseltä löytyvät kaksi pohjoismaiden ensimmäistä hotellia, joissa on mahdollista rentoutua Starseed tähtitaivas tunnelmakattojen alla.

Hotelli Taivaanvalkeat on Levin läheisyydessä Könkään kylässä, Ounasjoen rannassa sijaitseva elämyshotelli. Hotelli tarjoaa asiakkailleen luonnon rauhaa, sekä unohtumattomia elämyksiä.

Hotellin kaikissa kolmessatoista huoneessa voit nauttia tähtikattojemme luomasta tunnelmasta, odottaessasi revontulien tanssia taivaalla.

http://www.hulluporo.fi/majoitus/taivaanvalkeat/

 

Ylläsjärven Tunturihotellista löydät kodikasta majoitusta, maittavaa kotiruokaa, lempeitä löylyjä ja Ylläksen monipuolisimmat aktiviteetit niin talvella kuin kesälläkin.

Jyrki Sukulan hotellit kuntoon sarjassa mukana olleen hotellin perhehuoneessa pääset rentoutumaan aidon pohjoisen tähtitaivaan alla.

http://www.yllasjarventunturihotelli.com/fi/Tunturihotelli

 

Keski-Euroopassa tuotteellamme on ollut merkittävä rooli monen hotellin toiminnassa. Erityisesti tuotettamme koskeneet positiiviset asiakaspalautteet, ovat tuoneet näkyvyyttä ja asiakkaita monelle alan yrittäjälle. Tavoitteemme on saavuttaa sama, luotettavan yhteistyökumppanin asema Pohjoismaissa. Tuotettamme koskevia asiakaspalautteita voit itse lukea täältä.

 

Starseed starry sky, hotel reviews 2011-2013 HolidayCheck

Pirkanmaan Sairaanhoitopiiri

Tuotteemme on kokeilussa Pitkänniemen Kehitysvammayksikön rentoutumistiloissa ja palaute on ollut erittäin positiivista. Toivomme yhteistyön jatkuvan tulevaisuudessa tiiviinä.

tiede

Tampereen Tähtitorni

 

Tampereen tähtitornilla on nähtävissä opetuskäyttöön maalattu Premium mallinen astronomisesti tarkka tähtikartta, joka on toteutettu yhdessä Heinz Prünsterin kanssa.

http://www.tampereenura.fi

Ota meihin yhteyttä.

Ota meihin yhteyttä.

Yritys

Nimi (pakollinen)

Sähköpostiosoite (pakollinen)

Katu

Kaupunki
/

Maa

Puhelin

Faxi

Kotisivut

Yhteydenoton aihe

Viestisi

captcha

Starseed Headoffice

Starseed Headoffice

Myynti, jakelu ja markkinointi maailmanlaajuisesti

Top Impex Marketing GmbH
Walter Jakobitsch MBA

T. +43/4274/70020
M. +43/676/544 7751

E. office@topimpex.com
W. www.topimpex.com

Sakoparnigweg 53
A-9231 Köstenberg
Austria

starseed_logo_white
Ota yhteyttä
Starseed Suomi

Starseed Suomi

Ota yhteyttä

Ferrami Oy

 

 

Palontie 298 | 39200 Kyröskoski Suomi  |  Puh: 040 849 5557   |     tahtitaivas@outlook.com  |  www.tahtikatot.fi

Impressum

Impressum

UID: ATU 47821004 Firmenbuchnummer: 181713a

Copyright für Bild und Text ist Top Impex Marketing GmbH vorbehalten.

Alle Angaben zu Produktion, Preisen und Ausstattung sind vorbehaltlich Druck-, Satzfehler und Änderungen.